TULENTEKOPÄIVÄ 05.01.2019


Avaa maastokausi heti ensimmäisellä viikolla miltei Tampereen (maantieteellisessä) keskustassa, siis Teiskon takametsissä.


Pirkanmaan reservipiirien Maastotoimikunta järjestää liki loppiaista Tulenteko-teemapäivän, jossa myös puuhaillaan erilaisia majoitteita. Mahdollisesti katsellaan perinteisiä lumikenkiäkin, jos kiinnostusta on.

Pääasiana on kokeilla ja vertailla erilaisia sytytyspaloja, sekä tietenkin tulentekoa pelkällä puukolla ja tulitikuilla.

Aloitetaan lauantaina kello 1000, ja touhutaan ainakin päivän valoisa aika perusleirityyppisesti.

Ohessa tulee testailtua myös erilaisia sahoja ja kirveitä.

Paikalle voi saapua jo perjantaina, ja voi lähteä vasta sunnuntaina, eli on mahdollista viettää kaksikin yötä maastossa testaten omia varusteitaan ja majoitteitaan. Suomen luonnossahan pärjää aina, jos vain saa tulet tehtyä (loppu on mukavuuskysymys).

Puukon lisäksi omat eväät mukaan; jos saat tulen syttymään niin voit vaikka keittää vettä tai paistaa makkaraa nuotiolla. Pitsataksit eivät toimita särvintä näin syrjäseuduille. (Morapuukkoja saa lainaksikin, ei tarvitse rynnätä kauppaan jos ei puukkoa olisi saatavilla.)

Ei säävarausta, olipa sitten vesisade tai -25 pakkanen.

HINTA: ei osallistumismaksua, eli ilmainen. Maastotoimikunta hoitaa pienet materiaalikulut.

Ei tarvitse kummemmin ilmoittautua, paitsi että kysy tarkempi kokoontumispaikka: Tero Ahtee, tensu@iki.fi .

TULENTEKOPÄIVÄ 05.01.2019