TRES järjestää ensi vuonna Suviyön jotoksen neljännen kerran. Kyseessä on reservipiirien alueen vanhin jotos eli reserviläisten maasto–partio–taito -kilpailu.

Aiemmat TRES:n järjestämät Suviyön jotokset ovat olleet vuosina 1984, 1997 ja 2009.

Jotoksen tukikohtana toimii yhdistyksen Sillanpää-maja.

Tartu tilaisuuteen olla mukana järjestämässä reserviläisyyttä ja sotilaskuntoa tukevaa toimintaa, samalla näet aitiopaikalta millaista menoa ja meininkiä jotoksella on. Asiallista mutta rentoa toimintaahan se on.

Kuka tahansa ajatteleva reserviläinen on arvokas apu jotoksen järjestelyissä. Voit ideoida itse tai kavereittesi kanssa rastitehtävän, taikka voit vain tulla paikalle ja saat tehtävän jotosjärjestäjiltä. Myös esimerkiksi huollossa, kuljetuksissa ja pistelaskussa on hommia tarjolla.

Hieno tilanne olisi sellainen, että yhdistyksen osastot järjestäisivät kukin oman rastinsa, omimman aihealueensa asioista. Toiminnalliset rastit ovat toivottavia, mutta ”paperikysymykset” ja matkatehtävätkin käyvät.

Isommat ja pienemmät firmat ja yritykset voivat sponsoroida jotosta ja saada siten nimeänsä näkyville.

Ilmoittaudu jo nyt toimihenkilöksi jotoksen johtajalle Tero Ahteelle, tensu@iki.fi.

Lähde mukaan jotostalkoisiin